2013/03/09

Kiveen kirjotettu, uunissa paistettu.


Viikonloppu, aurinko paistaa ja lauantai, mitä parhain hetki lähtee käppäileen Kallion katuja pienelle kävelylenkille. Lisbe hehkutti jotain kirppistä, jonka se oli bongannu Kaarlenkadulta. No mikäs siinä ku lähistöllä oltiin, niin käydään ohimennen. Kauppa on second hand myymälä nimeltään Frida Marina ja sijaitsee Kaarlenkatu 10:ssä. Fridassa on myytävänä second hand vaatteita, laukkuja, kenkiä ,koruja, kodintavaraa, tekstiilejä, astioita, uusia ja vanhempia aarteita. Voit tuoda sinne myös omia tavaroita myyntiin "marketplace" alueelle vuokraa vastaan. Kaiken kaikkiaan kompakti ja kodikas myymälä jossa kaikella on oma sopiva paikkansa odottaen vain sitä oikeaa ostajaa.

Nopeasti silmäillen vaatteita löytyi enemmän naisille kuin miehille, mutta itse löysinkin jotain vaatteita parempaa, nimittäin jumalattoman kokoisen luonnonkiven (72x55cm) :) Kyseistä kivilevyä oli käytetty jossain pubissa liitutauluna hinnastolle ja enemmän kun kivestä kyselin, niin ystävällinen myyjä soitti vielä tuotteen omistajalle tiedustellakseen mitä kivilajia se mahdollisesti oli. Jotain vulkaanista kiveä se oli ja alunperin tuotu Englannista, baskiitti...jotain basaltti? what evör. Kivi, vulkaaninen, vanha ku saapas, Jep varmaan kestää kuumuutta. Ostetaan.



Kivitaulu ois voinu olla todella hyvä esim Kymmenen käskyn uudelleen julkasuun hahaha, mut itellä silmissä kiilui kaks luonnonkivestä leikattua leivinkiveä. Vajaat 2cm paksu vulkaaninen luonnonkivi toimis tässä paremmin kuin mikään. Aivan täydellinen löytö, hintaa kivellä oli vaivaset 16€:a joka ei tuon kokoisesta leikatusta kivestä ole kyllä liikaa. Aikoinaan etsin sopivaa leivinkiveä leipien paistamiseen ja päädyin keraamiseen Küchenprofin pizzakiveen, joka oli hinnaltaan ja kooltaan sopiva omaan uuniini. No sekin on toiminut oikein hyvin, mutta uskoisin että tällanen kivenmöhkäle varaa lämpöä paremmin ja vois paistaa leivätkin siis rapsakkammiks. 

Nyt tuossa illanpäälle mittailin kiveen uunille sopivat mitat ja muutama reikäkin siinä näyttää olevan seinällä kun se on aikaisemmin ollut. Kivi painaa 17,4kg joten melko jöötit pultit on seinässä saanu olla. Huh. Koloja ja säröjä on siellä täällä pitkin kiven reunoja mutta eipä mitiih kun vähän timanttilaikalla sitä sipasee. Sääli sinänsä muuttaa vanhan kiven muotoa mutta ajattelen, että nyt sillä on uus tarkoitus tässä kodissa.


Huomenna käydään leikkaan kaverin timanttilaikalla  sopivien leivinkivien muotoon ja katotaan miten käy. Tää voi olla myös iha susi koko idea, mut odotukset on korkealla never know. Sormet ristiin... 

Päivitystä leivinkivi-projektiin täällä...


Translation: Sunny Saturday outdoor walking and Second Hand treasures. 


2013/03/03

Lauantai-illan huumaa

Lauantaina tuli laitettua jalalla koriasti, sillä oli Nokia Factory klubin päättäjäiset. Tapahtuma oli kaikille ilmainen mutta esiintyvät artistit tanssimusiikin parhaimmistoa. Bileet alkoi klo 23.00 mutta jonottamaan suositeltiin tulemaan jo reilusti aikasemmin. Alkuilta meni kotioloissa etkoillessa ystävien kanssa ja kun sopivasti asutaan kivenheiton päässä itse tapahtumapaikasta joten aikaa liikkumiseen paikanpäälle ei kulunut liikoja, enemmän aikaa siis simailuun. :)


Pyöräytin edellisenä päivänä pari Ciabattaa ja ajatuksena oli väsää jotain tapas henkistä naposteltavaa palan painikkeeksi. Juotavaksi väsättiin Mojito drinkkei, Tukholman reissulta tuodusta Bacardista, oikkee hyvää. 


MOJITO

• 4 cl vaaleaa rommia
• 10 cl soodavettä
• 2 tl ruokosokeria
• 3 palaa limeä
• kourallinen minttua

Mojito on helpoin tehdä suoraan lasiin. Laita lasin pohjalle 3 limelohkoa, kourallinen mintunlehtiä ja ruokosokeri. Murskaa limet ja mintunlehdet huolellisesti ja laita lasiin reilusti jäämurskaa. Kaada lasiin rommi ja sekoita, pidennä soodalla. Koristele Mojito muutamalla mintunlehdellä. Nauti ja toista.






Leipäannoksiin laitettiin itsetehtyä pestoa levitteeksi ja päälle sit mozzarellaa ja kirsikkatomaatteja sekä osaan tuli munakasviipaleita. Simppelit mutta hyvät naposteltavat väsäs mun monitaituri waiffini Lisbe.



Kello alkoi lähestyä jo yli kymmentä, joten seurueemme oli aika alkaa siirtyyn ulkotiloihin mikä ei siinä vaiheessa hirveesti houkutellut kun katsoi ulos ikkunasta. Jäätävä lumimyrsky pieksi Kallion katuja, toivottavasti tapahtumaan ei ollut syntynyt vielä hirveää jonoa ovelle. Meidän onneksemme jonoa ei ollut siihen aikaan lainkaan ja uskoisin että lumimyrskyllä oli osansa asiaan. Sisälle vaan sulatteleen jääpuikot naamasta ja ilta voi alkaa. 
About tuntia myöhemmin ulkona olikin jo melkoisen pitkä jono ja ilma oli yhtä kamala edelleen, sisältä katsottuna ei käynyt kateeksi jonottajia. Aikainen lintu drinkin naukkaa.


Tällä säällä hymy hyytyy tai jäätyy naamaan pysyvästi



Bileeeeeet....


Translation: Weekend. Saturday night fever and insane snow blizzard. Summer where are you.

2013/03/02

Leipä miehen tiellä pitää...


Ruisleipä, siihen ei kyl suomalaisella taida ikinä tulla övereitä niin etteikö sitä hetken kuluttua taas tekis mieli. Itellä ei ainakaan oo tullut vielä seinä vastaan, kuinkahan monta vuotta sitä on elämästä tullu murrettua muiden leipien ohella? Suhdeluku menis kyl itellä ainaki jotain 70 % ruisleipää ja loput sit jotain vaaleeta. Kauheeta jos joutuis vetään jotain vaaleeta pullaa leiväks joka päivä, no tietty leivän syömistä ei nyt suositella nykyään muutenkaan mut hei fuk it, meikä syö ainaki. On sitä ennenwanhaanki syöty ja hyvin on selvitty. No näissä leivissä ei ainakaan oo mitään teollisen tehtailun sormia pelissä, puhdasta ruisleipää. Hyvän ruisleivän ohjeen bongasin Jauhot Suussa-blogista joten jaan sen tässä etiäpäi kaikille kotileipureille. 


100 % RUISLEIPÄ


(2 leipää)

1.Päivä 
Esitaikina

125g vettä
125g (aktiivista) ruishapanjuurta
200g ruisjauhoja

• Vatkaa kaikki ainekset paksuksi taikinaksi.
• Peitä kelmulla ja anna kohota huoneenlämmössä tai jossain missä on himpun verran lämpimämpää vähintään 12 tunniksi.
Esim. mikrosta saa hyvän kohoamispaikan taikinalle, kun lämmität ensin kupin vettä kiehuvaksi ja jätät sen mikron kulmaan taikinan kaveriksi. Luukku kiinni ja kohoamaan.

2.Päivä
Taikina

15g hiivaa
90g vettä
250g piimää
340g ruisjauhoja
15g merisuolaa

• Liuota hiiva veteen ja lisää joukkoon kaikki muut aineet suolaa lukuunottamatta.
• Lisää esitaikina ja vaivaa pienimmällä nopeudella 10 min.
• Lisää suola, nosta nopeutta ja vaivaa vielä 5 min.
• Anna taikinan levätä 60 min öljytyssä astiassa liinan alla.
• Kumoa taikina jauhotetulle alustalle ja jaa se kahteen osaan.
• Muotoile taikinoista pyöreät leivät ja siivilöi pinnalle reilusti ruisjauhoja.
• Kohota leipiä kylmässä yön yli tai kaksinkertaiseksi huoneenlämmössä (60-90min).
• Esilämmitä uuni 250'C:een.
• Nosta leivät kuumaan uuniin ja 5 minuutin jälkeen laske lämpötilaa 190'C:een. 
• Paista leipiä n.60 min ja anna jäähtyä ritilällä.

Vinkki. Rapean pinnan leiville saat, kun olet laittanut leivät uuniin niin suihkuta nopeasti sumutinpullolla vettä uuniin tai heitä uunin pohjalle n.0,5dl vettä ja sulje luukku. Kuuma vesihöyry antaa paistuville leiville rapean pinnan. 


Nätti ku sika pienenä ♥

Hyvää viikonloppua. Enjoi.

2013/03/01

Pestotastic


Jälleen on pienen sadonkorjuun aika Herbien vihertonteilla. Basilikapensaat voi lihavasti joten nyt on hyvä hetki pyöräyttää tuoretta pestoa pöytään. Löysin joskus netistä hyvän peston valmistusohjeen, joten laitanpa sen nyt tähän kaikkien kokeiltavaksi. Itse valmistan tuon peston aina tehosekoittimessa, jolloin ei tarvi sotkee ton morttelin kans. Hirvee säätäminen, kellä nyt ois sellanen jäätävän kokone mortteli jonne noi kaikki aineet mahtuis. Fukdäät, kaikki ainekset vaan myllyyn ja shake it beibeeee. Siinä kun se pari minsaa on pörissy niin koostumus alkaa oleen suht smoottii, testaa ja maista.



PESTO
- 2 ruukkua basilikaa
- 25 g pinjan siemeniä
- 2 valkosipulinkynttä
- 1 tl suolaa
- 50 g vastaraastettua parmesaania
- n. 150 ml extra virgin oliiviöljyä

1. Huuhtele basilikat ja nypi lehdet kulhoon. Laita sivuun.
2. Paahda pinjansiemeniä paistinpannulla pari minuuttia, kunnes ne saava aivan hitusen väriä.
3. Kuori ja pilko valkosipuli pieneksi.
4. Raasta parmesaani.
5. Hiero valkosipuli tahnaksi suolan kanssa morttelissa. Lisää joukkoon paahdetut pinjansiemenet ja huhmaroi, kunnes seos on tasaista. Huhmaroi sitten joukkoon kaikki basilika muutama lehti kerrallaan. (Kun seos on tasaista, voit tarvittaessa pakastaa pestopohjan ja jatkaa valmistusta myöhemmin.)
6. Lisää joukkoon parmesaani ja sekoita tasaiseksi huhmareella.
7. Lisää lopuksi mortteliin ohuena nauhana pikkuhiljaa oliiviöljy. Öliiviöljyn määrä riippuu siitä, miten notkeaa tai paksua pestoa haluat. Hieman reilu 1 desilitra on kuitenkin yleensä sopiva määrä.
8. Säilö pesto puhtaaseen, kuivaan, tiiviisti suljettavaan purkkiin. Parhaita ovat ilmatiiviit purkit, mutta esimerkiksi puhtaat pilttipurkit tai hillopurkitkin käyvät parmman puutteessa. Siirrä pesto astiaan ja valuta lopuksi ohuena nauhana hieman oliiviöljyä peston pinnalle. Pinnalla oleva oliiviöljy parantaa peston säilyvyyttä.
9. Nauti pastan kanssa, sekoita perunamuusiin, lisää mausteeksi pizzaan tai sivele vaikka patongin palalle. Pesto säilyy jääkaapissa reilun viikon.


SE HELPOMPI TAPA


Voit valmistaa peston myös tehosekoittimessa, joskin koostumus ei ole tällöin niin samettinen kuin morttelissa tehtäessä. Mikäli käytät tehosekoitinta, laita kaikki ainekset koneeseen yhtäaikaa ja sekoita kunnes seos on tasaista.

Will it blend?

Tuoretta pestopastaa ja siivu ciabattaa. Pastan sekaan vähän pannulla kuullotettua punasipulia, avokadoa, mozzarellaa ja kirsikkatomaattia. Sit pesto messiin, pyöräytetää pari kertaa ja päälle sipasu parmesaanii. Syö ja nauti.


Nyt on basilikat Herbiessä vähän köyhän näkösiä, muutama oksantynkä jäi jälelle. Eiköhän tuo taas viikon päästä oo edustuskunnossa.  Viel ku pyöräytän tuoretta Ciabattaa uunista ja siihen päälle tota tuoretta pestoo, vähän mozzarellaa, tomaattia ja lasi viintä kylkeen niin viikonloppu on erittäin jeeves. Life is goooood.



Translation: Homemade pesto, fuggeddabout markets.

Paprika vai chili, nähtäväksi jää.


Pientä kasvupäivitystä Herbien pienpuutarhatonteilla. Kasvupyrähdyksiä havaittavissa, paprika tai chili (kumpi se nyt tulee sitte olemaankaan jää nähtäväksi). Laskeskelin että ainakin kymmenen kukan nuppua on kohtapuoliin aukeamaisillaan ja osa aukeaa varmaan muutaman päivän sisällä. Jännää.




No tänäänpä eli perjantaina olikin sitten tuo kuvassa poseeraava nuppu auennut (ylemmän kuvan otin torstaina) Kaunihisti hän siinä lehdet auki töröttää, vieläkö noi muutkin aukeais niin sit ne vois varmaan ristiinpölyttää jollain pensselillä... kai...niin kai se menee, ei tässä nyt mehiläisiäkään paikalle ehdi saada :) Pensseliseeeetääää....






Kumpikohan tuosta kasvaa? 


Jatkoa seuraa ja jonkinlaista työnhedelmää pukkaa, chekauta täält...


Translation: Sweet pepper or chili, will see...


2013/02/26

Shake 'n bake. Leipää juurista osa 2

Pari viikkoo sit lähettiin körötteleen viikonlopuksi ystävien luoksi Nokialle. Alunperin mun piti leipoa leipää tuoreeltaan tuliaisiksi mukaan, mut sit tuli pari muuttujaa ja olikin jo aika lähteä ajeleen Nokiaa kohti. Otamma taikinat mukaan, why not tuumasin ja sit vaan tavarat takakonttiin. Ajatus hyvä kymmenen, leipätaikinat oli sinänsä herkässä kohoamisen vaiheessa joten kuumotti vähän et liekkö nuo tykkää viileästä ja lässähtävä totaalisesti. No parin tunnin ajomatkan päätteeksi saavuttiin perille, kimpsut ja kampsut taikinoineen autosta ulos ja morjesta pöytään Nokiafolks. Päivä oli jo illan puolella, joten kokonaisvaltasta leivontaprojektia ei enää kannattanu alottaa, päätettii et paistetaan yks leipä nyt ja loput huomenna. 

Mukaan otin ruistaikinan ja vaaleamman vehnähapanjuureen leivotun leipätaikinan, Pain De Campagne Rustiquen. Ruistaikina näytti selvinneen matkasta ihan hyvin, mutta vaaleempi taikina ei ollu matkan aikana oikein kohonnut, joten jätettiin se yöksi kohoamaan toiveissa et jos aamulla ois paremmin. Nyt oliki sit hirveet haippifiilikset päällä sillä uuniin menevä ruisleipä oli ensimmäinen omaan ruisjuureen leivottu ruisleipä. Ikinä. Onnistuuko, millanen maku siinä on ja onko itse juuri ollut elossa alunperinkään. Panokset oli  korkealla.

Älä tule paha kakku tule hyvä kakku...
Reilun tunnin uunissa paistumisen jälkeen ruisleivän tuoksu täytti lämpimän keittiön, kellon ollessa jo lähempänä puoltayötä, no mikäs tässä viinii juodessa ja juorutessa ystävien seurassa. Kauheesta houkutuksesta huolimatta annettiin tuoreen ruisleivän hieman jäähdytellä ritilällä ennen ku isketään kimppuun ku sika limppuun. Joko nyt? Entäs nyt? No on se jo jäähtyny, ei yhtään mut fukit pakko päästä maistaan sitä.



Pinta näytti erittäin rapealta ja leivän pohjaa koputellessa kuului kumea saundi eli kypsältä kuulostaa. Nyssitä leipää pöytään näläkähän tässä jo on, kuolaki valuu suun pielest.



Leipuri saa kunnian korkkaa leivän ja  aina sen herkullisen ensimmäisen kanttipalan, maybe pari sen jälkeenki. Nyt täytyy sanoa että pientä ilonkyyneltä pukkas silmäkulmaan samalla kun tuoreen ruisleivän pölyttyneet makureseptorit käynnistyi suussa, sitten lapsuudenpäivien kun mummo oli leiponut oikeassa kiviuunissa tuoretta ruisleipää. Voi kauhia, en nyt liiottele ainakaan omia fiiliksiä mut aivan helevetin hyväähän se oli. Ei tämmöstä leipää oo ikinä saanu mistään kaupasta koskaan ja näin tuoreena. Ikinä. 
Maku oli mun mielestä oikeaoppisen ruisleivän maku, josta jäi sopivan hapan jälkimaku suuhun just sellanen oikee pureva ruis. Taikinajuuri siis toimii ja kohottaa leivän onnistuneesti, mahtavaa it's a alive. Pötsi pulleena, näillä eväillä on mukava mennä koisiin ja aamulla sit uutta leipää uuniin...zzZz zz.


Hyvää huomenta. Lauantaiaamu käyntiin, uuni kuumaks ja jauhot pöllyään. Yön aikana kohonneet taikinat oli elpyneet matkasta ja kohonneet jonkin verran. Sit vaan viillot leipien pintaan ja uuniin.

Ja tässä meillä onkin jo valmiina pyöreät leivät...




Paistetaan reilu tunti taas uunissa ja sit uutta leipää kehiin. Aamupalalla olikin leipää moneen lähtöön :) Vaaleampaan rustiikkisempaan leipään paistui hienosti kohotuskorissa tullut kuvio jauhoista sekä taikinaviillot. Ehkä pikkasen enemmän ois kyllä voinut kohota uunissa mutta annettakoon tämä anteeksi autossa matkustaneelle taikinalle.



Oikein maistuvaa ja  rapeakuorista leipää oli myös tämä tekele. Leivän sisuksen olis toivonu olevan hieman "ilmavampaa" mutta näillä puitteilla kelpaa, ihan hyvä ensikertalainen sanoisin. Vähän voita päälle ja itsetehtyä pestoa kylkeen niin johan maistui.


Nyt naatitaan, bon ape tits.



2013/02/24

Pakkaspäivä Tukholmassa

Viikonloppuna käytiin vaimon kaa pyörähtään päivä Tukholmassa "ilmasella" laivaristeilyllä, no ilmaseksihan se ei kyllä tuu kun syö ja juo ja ja ja...pakkohan se aika johonki on käyttää :)  eniveis Tukholmaan meren tuolle puolen. Näköjään ei oo liian pitkä aika edellisestä kerrasta laivalla, kun se laivameininki on vaan jotenkin niin puuduttavaa. Teinivuodet jo taakse jättäneenä, ei jaksa alkaa tinaan sitä viinaa ensimmäisenä laivaan astuttuaan ja sit krapuloissa lähtä aamulla  haahuileen Tukholman katuja, juu ei. Vähän rennosti murua rinnan alle buffetissa, viinii ja sit kylläisenä puhalteleen johonki laivan soffalle kuuntelemaan laivabaarin 90-luvulle jämähtänyttä soittolistaa. Hauskaa irtiottoa arjesta merellä, mutta sais siellä enemmän olla viihdettä matkustajille.

Tukholmassa tulee käytyä liian harvoin, vaikka se onkin suht lähellä. No onneks tällasia randomreissuja tulee välillä vastaan ja pääsee vaihtaan maisemaa muille maille. Päiväristeilyssä on sinänsä se huono puoli, että aika ei riitä suuriin shoppailukierroksiin Tukholman päässä, varsinkin kun siellä on käynyt niin harvakseen että ei muista missä mikäki liike sijaitsee. Kiertelyä helpotti hieman jo kotona netin kautta chekattujen myymälöiden sijainnit, joten let's go meininki päälle.



Omissa karttamerkinnöissä oli mm. Scotch & Sodan myymälä joka sijaitsi MOOD Stockholm-kauppakeskuksessa, Urban Outfitters Biblioteksgatanilla, sisustuskauppa DesingTorget Kungsgatanilla sekä Illums Bolighus Hamngatanilla. Waiffil oli taasen listassa Hollister, TopShop ja Monki jotka löytyi sopivasti kaikki yhden katon alta Gallerian -ostoskeskuksesta Hamngatanilla. Samaisessa ostoskeskuksessa olis kyllä ollut monta muutakin myymälää koluttavana mutta joku toinen kerta. Scotch & Sodan myymälä oli pullollaan uutta ja raikkaan väristä kesämallistoa, houkutuksia hyllyt täynnä, ainoo mikä puuttui oliki se ylimääränen riihikuiva lompakossa joten fiilistelyshoppailulla mennään.

Jotain kyl tarttu mukaankin Denim & Supply Ralph Lauren:n myymälästä jonne eksyin ihan sattumalta MOOD:in myymälöitä kierrellessäni. Siistin näköistä, kulutettuu ja vintage tyylistä relettä myymälän täydeltä, mutta aivan jäätävillä hinnoilla paitsi alehyllyllä jossa kaikki tuotteet olivat sopivasti 50-70% alessa. Sieltä löyty mun hetkellinen akilleen kantapää eli tämä  huikee lampaanvillanen neuletakki. Neuletakissa oli sopivasti vähän burgunginrusehtavaa kuviota beigenvihertävällä pohjalla, ai että tällä mennään kylmät talvipäivät ja myöhemmin kesäl viileet illat tuon tuosta. Satunnaisista löydöistä tulee kyl voittajafiilis :)

Toinen hauska löytö tuli vastaan SPITI -nimisessä sisustuskaupassa joka oli myös tuolla MOOD Stockholm kauppakeskuksessa. Myymälä muistutti tyyliltään ja tuotevalikoimaltaan hieman Peroban, Mokon ja Indiskan risteytykseltä, mutta hyvällä tavalla. Kaikenlaista sisustustavaraa matoista, isoihin vintagekaappeihin ja hyllyihin. Silmään osui kuitenkin vähän pienemmät tavarat, nimittäin puiset kirjaimet. Kirjaimet oli tehty vanhoista Sisilialaisista kalastajaveneiden puurungoista. Aakkosia oli joka lähtöön, mutta päädyttiin omiin nimikirjaimiin M ja L. Kirjaimet natsaa aika hyvin lahon rapistuneine maalinpintoineen meidän turkoosinsinisen puulipaston kanssa joten ne pääsee sen päälle.


Hektisen kaupparallin jälkeen, joutui lepuuttaan jalkoja ja tankkaan uutta virtaa. Siihen löytykin oikein hyvä ja mieluinen pysäkki nimeltään Bröd & Salt. Leipomomyymälä sijaitsi samaisessa MOOD Stockholm kauppakeskuksessa. Herkullisen näköisiä ja täyteläisiä leipäannoksia tuoreesta leivästä. Ei mitään nahistuneita kurkkuja tai vettyneitä juustoviipaleita, vaan ihanan rapeaa leipää tuoreilla täytteillä joita oli myös reilusti. Toimii 6-0.


Uteliaisuuttani kyselin myyjältä mistä he hankkivat leipänsä myymälään ja hän yllätyksekseni kertoi, että leivät tulevat heidän omasta lähileipomostaan jossa kaikki leivät valmistetaan aidosta hapanjuuresta. Siltä leivät myös maistuivat ja näyttivät rapeine paistopintoineen sekä leipiin tehtyjen paistoviiltojen pohjalta. Richard Bertinetin Leipää kirjassakin mainitaan, että jokainen leipuri tai leipomo tekee leipiinsä ns. "allekirjoituksen" omitakeisilla leipäviilloilla. Harmittavasti aika ei enään siinä vaiheessa päivää riittänyt satunnaiseen vierailuun leipomossa joten jääköön se seuraavaan kertaan. Ehkä he myyvät myös omaa hapanleipäjuurtaan asiakkaille, niin pääsis testaan sitäkin omassa keittiössä, nähtäväksi jää.

Nyt taas takaisin kotona soffalla matkasta väsähtäneenä, mutta yhtä reissua rikkaampana ja köyhempänä. Menkääs käymään makumatkalla. Adjöö.

                                 
Translation: 
Weekend in Stockholm. Shop till ya drop.

Lähde:

2013/02/21

Tää on mun juurille.


Keskiviikkona tuli pyörittyä keskustassa tuttavaperheen kanssa, jotka oli tullu käväsee päiväreissul Helsingin ytimessä Nokialt. Siinä sitte käytiin sisustuskauppoja ja  vaateliikkeitä puolivillasesti läpi, sinänsä hyvää päivitystä itellekki chekkaa kauppojen tarjontaa, mutta  miten se onkin aina et silloin kun on pää tyhjä ja mitään et oo ettimäs, nii löytää sit eniten kaikkee härpäkettä jota "vois tarvii". No tää löytö oli kyl sinänsä ajankohtanen et just tällasia olin kelaillu hankkivani noille leivän juurille säilytykseen. Sopivasti suljettavissa olevat ja tollaset a bit vanhan tyyliset pönöt, laitetaan pakettiin. Nää lasipurkit bongasin Peroba-nimisestä sisustuskaupasta Fredalla, olivat vielä -20% alennukses joten kymppihän riittää. Purkkeja oli myös muitakin kokoi. Nyt on uudet kodit nuorilla juurenaluilla, riehukohot villihiivat vaphaasti, tulkoho tuorehet tuoksut  :D



Kauppamaratoonipäivän päätteeks päätin viel hakee Kluuvin Maatilatorilta jauhotäydennystä kämpille seuraavaa leivontaa varten, mutta sitä ennen eksyttiin vielä Aleksanterinkadun Monkkiin ystävän toiveesta. Kyseisen vaateliike ei oo kyl yhtään mun makuun, mutta siinä odotellessa ja juorutessa niitä näitä, soi myymälässä taustamusiikkina letkeesti The Roots. Eipä oo tullu kuunneltua sitä pitkään pitkään aikaan ja hyvältähän se edelleen kuulosti. Leivänjuuret tykkää saletisti poreilla The Roots:n rytmeis, joten tää on mun juurille :)  One time, bla bla.   









2013/02/19

Linssin takaa, Polaroid.

Ennen tuota Polaroid haippia täytyy tässä pohjustaa omaa mielenkiintoani valokuvaamiseen. Tavallaan oon aina tykänny valokuvaamisesta jossakin formaatissa, oli se sitten ihan kuvallisen taiteen muodossa tai sit sitä ittiään eli click* click* click*....ja sit viel pari. Jossain vaiheessa vuosia taaksepäin ostin kaverin suosituksesta ensimmäiseksi kamerakseni Canonin Powershot G9:n. Kameran hankinta itsessään oli jo kauhee prosessi et millane ja mikä ois hyvä niinku yleensä peruskameraks, enkä vielä siinä vaiheessa ajatellu ihan järkkäriä ostaa. G9:n oli sopivan kompakti mukaan reissuun ja laukkuun, sellanen "jämerämpi" pokkari voisko sanoo. Tällä kameralla tuli sit porskuteltua pari vuotta.




Nooh, nälkä kasvaa syödes ja mielenkiinto kuvaamiseen vähitellen kasvoi. Työn ohella muodin parissa, tuli visualistina käytettyä työkaverin vanhempaa Canonin digijärkkäriä, olikohan se EOS 1100D-malli en muista yhtää. Eniveis sillä kuvaaminen oli niiiiiiin paljon tarkempaa, kuvien värimaailma ja kaikki kameran antamat mahdollisuudet löi saman tien kotipesälle koko joukkueen. Tarvin digijärkkärin, ei voi mitään. 

No niin sit alkoi taas sama vekslaaminen ja analysointi et mikä ja millanen malli ois hyvä, ei liian kallis, mut sellane joka kestää malliltaan ja kameran runko on "päivitettävissä" vaikka uusilla objektiiveilla tms. härpäkkeillä. Canon:ia jo käyttäneenä valinta kääntyi tietenkin sitte Canonin järjestelmäkameroihin ja lopullinen malli oli Canonin EOS 600D. Kamerasta oon tykänny kyl koko rahan edestä ja vähitellen oppinu kuvaamisen myötä käyttään sitä ja saanut "silmää" kuvattaviin aiheisiin.... kai, ehkä, no noi nyt on tollasia. :) 



Very loong stoori is still loong stoori, eli nyt on sit kuvailtu harrastusmielessä niitä näitä oksan päitä jo jonkin aikaa, kunnes sit eräänä kauniina päivänä valokuvaushommia työkseen duunaileva kaverini läsäytti sit vanhan kunnon Polaroidin pöytään. Oh snap! Retrofläshbäk vintage cha-ching whattafuuk. Näistä Instant-kameroiden supertyylikkäistä retromestareista olin lukenu satunnaisesti muotilehdistä ja mistä milloinkin, noteeraamatta niitä sen suuremmin, jotenkin ajatellen niiden olevan mun ulottumattomissa hinnaltaan tai jotain. "Aivan sairaan hieno", olin samantien totaalisen myyty. Polaroid-kameroiden yksinkertaisen analoginen kuvausjärjestelmä, kaikkine vipstaakkeleineen ja taittuvine osineen lumos saman tien, pakkohan tällanen on saada. Kamera on melko minimalistinen malliltaan verrattuna nykypäivän kameroihin, mutta pitää sisällään kyllä tekniikassaan melkoista valokuvaamisen vallankumousta.

Suomessa näitä vanhoja filmikameroita saattaa satunnaisesti bongata vaikka kirppiksiltä. Pölyttyneinä, laatikon pohjille unohtuneet nostalgiapommit ovat parhaita löytöjä ja ainakaan kaikki myyjät eivät niiden todellista arvoa edes tiedä. Hyvällä tuurilla saattaa saada hyväkuntoisen kameran alle 10€:lla, tyyliin "vie pois". Naama peruslukemille ja tingataan viel vähän ku tää on nii "kulahtanut" ja kaikkee u know perus venäjämeininkii.

Jos ei natsaa lokaalit kirpputorit, niin onneksi meillä on internetin ihmeellinen Mr.eBay ja johan alkaa lyyti kirjottaan. Siellä tarjonta on melkoinen kuten myös hintahaitari. Hinnat hyppivät kameroiden kunnosta ja mallista riippuen $10-500 dollarista ja siitä ylöspäin maan ja taivaan väliltä. Ainakin tällä hetkellä kameroita saa melkoisen edullisesti ku jaksaa vähän metsästää esimerkiksi eBay:n sivuilla ja tutkia myytävien kameroiden valikoimaa. Oli hinta mikä tahansa kun puhutaan näin vanhoista kameroista ei toimivuus ole lainkaan taattu, se on arpapeliä parhaimmillaan, vaikka myyjät lupailee niitä näitä. Harvoja myynnissä olevien Polaroid-kameroiden toimivuutta on edes testattu sen suuremmin kameran filmien/virtalähteen puuttuessa (...siitä myöhemmin) ja näin ollen niitä myydäänki monesti  vain ulkoisten kuntoarvioiden mukaan. Linssi ehjä, kohdistin ok, ei naarmuja jne. pintapuolisesti hyväkuntoinen. Osta.

Ensimmäinen Polaroid kameramallini oli siis alla oleva Polaroid SX-70 Alpha 1 jonka voitin eräästä eBayn huudosta hintaan $44.00 ei siis paha euroissa vajaat 32€:a ja postikulut kuului hintaan. Kamera oli voisiko sanoa priimaa kamaa, ei naarmuja linssissä tai rungossa suuria kulumisen merkkejä, pintanahka oli hyvin säilynyt liimauksissaan vaikka puhutaan kymmeniä vuosia vanhasta kamerasta eli todella hyvin säilynyt yksilö.


Polaroid SX-70 on kuin kameroiden Transformers auetessaan litteästä muodostaan kuvausasentoon.

Ostamani kamera oli ollut naispuolisen myyjän isän kamera joskus hänen nuoruudessa ja siis nyt puhutaan myyjästä joka itse oli joku 45-vuotias mamma Philadelphiasta ja kamera toimi silti kuin uusi. Kysyn vaan moniko nykypäivän kamera vielä toimis? Mukana tuli alkuperäinen nahkanen kantolaukku ja pari vajaata kertäkäyttö-salamaa sekä ohjekirja. Kauheet nostalgiafiilikset nousee pintaan, vanha maailmaa nähnyt kamera saa uuden elämän ja uudet kuvauskohteet, aivan mahtavaa nyt sit vaan kuvaamaan...hmmm nii mites se filmi?

Virallinen Polaroid-filmin valmistus loppui vuonna 2008, ja elettiin jo vuotta 2011 :( nööööyyyyy...eheei älä itke ruma lapsi, nou hätä. Entisen Polaroid yrityksen 10  intohimoista valokuvaamisen veteraanimestaria päätti yhteistuumin, ettei tuo legendaarinen filmimuoto voi tulla tiensä päähän ja aloittivat vuonna 2009 filmin uudelleen valmistamisen, hankkimalla jo melkein tuhoon tuomitut, ainutlaatuiset tehdaskoneet itselleen ja aloittaen uudelleen polaroid filmien kehittämisen. Näin alkoi The Impossible Project.


Vuonna 2010 julkaistiin markkinoille sitten ensimmäiset uudet instant-filmit PX 100 ja PX 600 Silver Shade. Loppu onkin historiaa tai sanoisinko paremmin mullistavaa uutta retroa. Nyt vuosien kuluessa The Impossible Projectin porukka on herkeämättä kehittänyt uusia, vakaampia ja parempia Polaroid-filmejä ja joka nyttemmin kymmenien eri filmityyppimalli  julkaisujen jälkeen on viimein päässyt sille asteelle, että kuvien värit ja filmi on hyvälaatuista. Syksyllä 2012 he julkaisivat myyntiin viimeisimmät Polaroid filmityypit PX 70- ja PX 680 Color Protection, joiden pitäisi olla tähän mennessä vakaimpia väreiltään ja kuvalaadultaan. Itse en ole vielä päässyt tätä uusinta filmityyppiä kokeillut, vaan jääkaapissa lojuu pari pakettia edellisiä versioita odottelemassa hyviä Polaroid sessioita. Jääkaapissa? Luit oikein, sillä filmien pitemmän säilyvyyden kannalta niitä on hyvä säilyttää viileässä. Siinä vaiheessa ku ruoka on loppu kaapista ja siellä ei pala kuin valo, saattaa meidän taloudessa siellä vielä lojua pari pakettia Polaroid filmejä. :) 



Noista filmeistä pitää vielä sen verran mainita, että mitään halpaa hommaa tämä valokuvaamisen retroilu ei todellakaan ole. Yksi Instant-filmikasetti sisältää 8 kuvaa sekä  kameran virtalähteenä toimivan lithiumpariston. Yksi tällainen filmipaketti maksaa esim. Impossiblen nettikaupassa 20€, kolme pakettia 57€ ja viiden filmipaketin setti 92€. Joitakin eroavaisuuksia hinnoissa voi olla riippuen erilaisesta filmistä tai jos se on vaikka vanhempaa mallia. Itse tilaan kaikki filmit suoraan The Impossible Projectin omasta nettikaupasta, jossa hinnat on loppujen lopuksi edullisimmat verrattuna esim. Suomen jälleenmyyjiin jotka ottaa hinnoittelullaan vielä kermat päältä. Suosittelen kimppaostoja kaverin kanssa, jolloin postikulut tulee myös halvemmiksi per naama. Kerralla kannattaa ostaa filmejä reilumpi setti, niin ei tarvi joka välissä tilata lisää. 

Silloin tällöin tuolla nettikaupassa on myös hyviä tarjouksia vanhemman "generaation" filmipaketeista, jolloin filmien hinta on huomattavasti alhaisempi ja yhdelle kuvallekkaan ei tule niin jäätävää kappalehintaa kuvia räpsiessään. Eihän sitä näin sais ajatella, mutta jos filmissä on 8 kuvaa ja niistä puolet sattuu menee viturallee niin kyllä vähän sylettää.

Kaik män jo, räpsitty muistoiksi.

Instant-filmeissä on toden totta eroja, sen on tässä ajan mittaa huomannut kun niitä kuvia on räpsiny. Tietenkin filmit on kehittyneet koko ajan paremmiksi ja uusin Impossible Projectin instant-filmi on jo laadultaan niin vakaata, ettei joka toinen kuva mene täysin pilalle kehittyessään valmiiksi. Se mikä Polaroidilla kuvaamisesta tekee mielenkiintoista, on se miten kuvien värit elää ja jokainen kuva on ainutlaatuinen. Se onko lämpötila vaikka ulkona kuvatessa lämmin tai kylmä vaikuttaa valtavasti kuvan valmistumiseen ja sen lopullisiin väreihin. Optimaaliseksi kuvauslämpötilaksi ilmoitetaan +13-28'C astetta. Suomioloissa pukkaa vaan tuo lämpötila oleen vaihtevaa sorttia, joten kannattaa heti kuvan oton jälkeen laittaa filmi valolta suojattuna vaikka rintataskuun kehittymään jossa on lämpimämpää, aika koomista. 

Muistoja jotka säilyy

Kun The Impossible Project alkoi uudelleen kehittämään Polaroid filmien monimutkaista valmistusta, olivat uudet filmit erittäin herkkiä valolle heti kuvan ottamisen jälkeen. Kuvat ylivaloittuivat samantien, jos niitä ei suojannut kämmenellä tai jollain pahvinpalalla.Aikamoista säätämistä vois sanoo, mutta onneks kameraan sai myöhemmin ostettua "filmisuojan" joka suojasi kuvaa valolta juuri ne kriittiset ensimmäiset sekunnit.


Ei oo helppoo ei, mietin mielessäni :) samalla kun joku vieressä  räpsäsee vaikka iPhonen Hipstamatic-appsilla "polaroid" kuvia tuon tuosta, mutta se ei ookkaa se pointti oikealla Polaroidilla kuvatessa. Siinä on fiilistä ja tunnelmaa, kuumottavaa odottamista että millanen kuva sieltä nyt kehittyy ja kun kuva on viimein valmis, niin sulla on fyysinen kuva kädessä siitä hetkestä, ei mitään digishaibaa joka unohtuu kännykän syövereihin. Nykypäivänä valokuvaaminen ja kuvien tallentaminen on niin helppoo ja uudelleen muokattavissa samantien, et Polaroidilla kuvatessa tulee näytettyä keskifinkkaa nykytekniikalle. Se on vähän sama kuin et tykkään liikkua autolla, mutta kävellen näkee enemmän.

Polaroid-kameroiden lisäosista puhuttaessa, kaikenlaista härpäkettä löytyy jos jonkinmoista. Tämän vanhan setin löysin myöskin eBays:stä hieman myöhemmin. Koko setti oli alkuperäisessä laatikossa ja erittäin hyvässä kunnossa kaikkine tarvikkeineen. Kitistä löytyy salamalle tarkoitettu suoja joka pehmentää salaman kirkkautta, tripod tuki kameratelinettä varten, joka on sopiva myös nykypäivän telineisiin. Lisäksi noin 30cm pituinen "kaukolaukaisin" :D sekä makrokuville tarkoitettu suurentava linssi ja valosuoja. Aikamoista. Kaikki lisäosat natsaa SX-70 mallin kameroihin ja toimii edelleen. Sanoisin että keräilyharvinaisuuksiin menee ainakin omalla kohdalla tämä setti.


Tässä toinen myöhempi eBay ostokseni, Polaroid SX-70 Sonar Onestep. Tämä kamera oli taas aiempaa SX-70 mallia edistyksellisempi, sillä siinä oli automaattinen tarkennus. Simppelisti kameran tekniikkaa selitettäen: kameran tarkennusta painettaessa kameran päällä olevasta yksiköstä lähti "kaiku" kuvattavaan kohteeseen ja sen jälkeen se heijastui takaisin kameraan antaen sille tiedon välimatkasta kuvattavaan kohteeseen ja tarkentaen siihen välittömästi tai jotain sinnepäin. Kamerassa on myös manuaalinen tarkennus mahdollisuus mikäli ei halua käyttää automaattista tarkennusta. Melkosta retrospaceteknologiaa joka vielä kaiken lisäksi toimii erinomaisesti. :D
  


Ehdottomasti hauskaa ja nostalgista harrastetta luvassa jos tykkäät valokuvata ja old school kamerat  kiinnostaa. Polaroid, go for it.

Translation: Polaroid never gets old

                                                                        Kuvaamisen iloa!

                                                                                Lähde: 
                                                                   The Impossible Project
                                                                                Canon