2013/02/13

Off the Vall. Uusi skeittihalli Vallilassa.


Vallilaan, vanhan Helsingin Teräshuonekalutehtaan aka Hetekan tiloihin on kaikessa hiljaisuudessa valmistunut noin 1000m2 kokoinen, skeittaukseen ja scoottaukseen tehty halli. Hallin ovat ymmärtääkseni hankkineet ja rakentaneet scoottausta eli temppupotkulautailua harrastavat nuoret. Yritin kattoo tarkempia speksei hallin toteutumisesta netin syövereistä, mutta liiemmin siitä ei tietoja löytynyt. Mikäli joku tietää asiasta enemmän voi toki heittää informaatiota aiheen tiimoilta, niin lisään sen tähän.

Helsingissä niin skeittaukseen kuin potkulautailuunkin olevia sisähalleja on melko rajallinen määrä, suhteessä valtavaan harrastaja määrään. Skeittauksen osalta tilanne on hallien suhteen varmaan ehkä parempi, mutta potkulautailijoille se on varmasti ollut nihkeempi keissi jo pidemmän aikaa, harrastajamäärän kasvaessa potkulautavuorojen suppea tarjonta on varmasti aiheuttanu "sillit purkissa" tyylisen tilanteen halleilla, koska sitä se on välillä ollut myös skeittauksen parissa. No nyt on sitten scoottihallia ihan omasta takaa ja hieno halli onkin. Mainittakoon että kirjotan tän jutun nyt kuitenkin skeittaajan näkökulmasta, koska ite skeittaan joten scoottauksesta ei sen enempätä. 

Aloitetaas tällee spottikohtaisesti poreileva kiertoajelu eli vasemmalla näette betonipoolin, jonka yhteydessä on pienellä gäpillä sopivan äkäne miniramppi. Ite digautan kyl tosta ministä, kun sitä on aikansa ajellu niin kyl siin hyvin lähtee. Pooli aka köyhän miehen uima-allas on sit toista luokkaa. Melkosen vihaset ja tiukat kaaret, mutta todella smuuttii kyytiä jos kyydissä pysyy, itellä vielä oikeat linjat vahvasti työn alla. Molemmissa sekä poolissa että minissä on hyvät putket, sopivan korkeella ja kyl grindaa. 



Siirrytään etiäpäi ns. streetin puolelle. Flätti eli lattia on tasasta betonilattiaa, pari hittii siel tääl mut no biggie. Hyvät kaaret, melko nopee kulmaditsi ja pari flättikurbii. Hallin pilareiden tai tolppien ympärille on kikkailtu jyrkähköt betoniset kaaret ja pari bänkkii, mukava lisä ajatellen että ilman niitä nekin kohdat ois tyhjänpanttina. Streettipuolella on  periaatteessa kaks "linjaa", josta vasemmanpuolinmainen jossa tuo ditsikulma, on lyhyempi ja oikealla sitten tuo pitempi linja joka kulkee koko hallin pituudelta. Siitä seuraavaks siis...


Eli tässä se pitempi linja. Toisessa päässä näkyy korkeempi voisko sanoo pieni verttikaari josta saa hyvät vauhdit ja kaaren vieressä matalampi pikkuveli joka on myös toimiva peli.
Suurin kompleksi mikä hallissa, streetin puolelta löytyy on tuo boksi, jossa keskellä handreili eli kaide ja molemmilla reunoilla kurbit. Kuvassa vasemmalla puolella aaltoileva kurbi, samoin kuin myös flätti, letkeet hyvät laineet. Vihreä "lista" on jotain kovaa muoviseosta joka luistaa todella lepposasti. Oikealla puolella taasen sit perus metallinen kurbi. Korkeudeltaa molemmat kurbit siinä noin 30-50 cm joten ei lainkaa paha.



Viimeisenä osiona hallin toinen pääty, jossa vähän pienempi kaari ja oikealla puolella hallia tyhjempi tila jossa matala manuaaliboksi ja pienempi flättikurbi. Kokonaisvaltasesti tilaa näyttäis olevan vielä jonkinlaiseen lisä-upgreidaukseen välineiden suhteen, eli sinne tänne viel pari hyvin sijoitettua kaarta tai ditsiä, mutta nykyisilläkin puitteilla erittäin jees.


Lisäpropsei täytyy antaa hallille sen hyvistä säilytyskaapeista joita on melko riittävä määrä. 
Helpottaa huomattavasti kun ei tarvi koko ajan silmäillä, missä vaiheessa omat kamat lähtee käveleen tai pyörivät jossain pölysessä nurkassa. Releet lukkojen taakse ja hiki pintaan.


Kaikenkaikkiaan täytyy sanoa, että hallissa ei oo kyllä oikein mitään moitittavaa. Sijainti on mitä parhain, ainaki mun kohdalla kun satun asuun Sörnäisissä. Sisähallien vaihtelun puolesta myös todella tervetullut Kontulan hallin kaveriksi. Vallilan halli näin skeittaajan näkökulmasta on erittäin toimiva kuin varmasti scoottaajienkin puolesta. Nyt scoottajilla on oma halli ja toivottavasti myös riittävä määrä vuoroja lajin harrastamiseen. Tästä on hyvä jatkaa, ei muuta ku hatun nostoa ja korkeeta yläfemmaa. 

Hallilla nähdään. Sk8!


Translation: Sk8 or die. New  indoor skatehall in Vallila.


Perustietoo hallista ja aukioloajoista: 

Osoite: 
Pälkäneentie 13, 00510 Helsinki
(Google Mapsis parempi kuva sisäänkäynnistä Pälkäneentie 11:sta)

Päivälippu 5€. Vain käteinen käy toistaiseksi.

Aukioloajat:

Maanantai: 14:00-19:00 Scootti/Skede/Rullaluistelu
19:00-21:00 Scootti/Skede/Rullaluistelu K15

Tiistai: 14:00-21:00 Skede

Keskiviikko: 14:00-19:00 Scootti/Skede/Rullaluistelu
19:00-21:00 Scootti/Skede/Rullaluistelu K15

Torstai: 14:00-21:00 Scootti

Perjantai: 14:00-18:00 Scootti
18:00-21:00 Scootti/Skede K18

Lauantai: 12:00-18:00 Scootti/Skede
18:00-21:00 Scootti/Skede K18

Sunnuntai: 10:00-12:00 Scootti/Skede K10
12:00-19:00 Scootti/Skede

Löydä X

3 kommenttia:

  1. Oli kyllä kiva halli, vaikka toi pooli ei ollukaan vielä ihan omien kykyjen rajoissa! Nyt kun vielä pääsis joskus tiistaisin paikalle... mulle se alkuun järkätty torstai olis ollu parempi. Kiva blogi sulla muuten, ja hyvä maku - me likes!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kiitos, hienoo et tykkäät, yritän löytää omalle tyylilleni soljuvan bloggaustyylin. Oon ollu pitkään tuol Tumblerissa (http://snapshotmotions.tumblr.com/) mutta se on enemmän tuota visuaalista kuvavirtaa. Tässä tulee fiilisteltyy paremmin. :)

    Hallista vielä että tuo tiistai on kyllä ainakin vielä ollut todella hyvä päivä käydä rullaan hallilla. Muutama tyyppi skeittaamassa joten se on kaukana Kontulan hektisestä ruuhkasta. Fiilis on kuin koiralla pallomeressä, liikaa virikkeitä :D

    VastaaPoista

Mitäs tuumasit? Heitä kommenttia pöytään.

So what do you think? Comments are welcome.